Asiakaskokemuksia

Joulukuu 2017 / 5 kerran kipufysioterapia:

”5x psykofyysisen kivunhoidon paketista oli minulle valtavasti apua polvileikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen psyykkisesti. Olen kokenut useita vakavia vammoja ja leikkauksia elämässäni, mutta ensimmäistä kertaa olin tilanteessa, jossa leikkauksen jälkeen kehoni alkoi oireilla vakavasti. Kärsin äärimmäisestä ahdistuksesta ja trauman jälkeisistä stressioireista, enkä löytänytkään itse keinoja kehoni rauhoittamiseksi. Elämänilo oli kiven alla Karitalle hakeutuessani, kun jatkuva ylivireys, unettomuus ja pelot vaivasivat. Ymmärsin että pitää pysähtyä ja kuunnella kehoa, mutta tarvitsin apua, sillä reaktiot olivat pelottavan vahvoja. Kivut leikatussa jalassa lisääntyivät ahdistuksen myötä. Olin saanut oireisiini liudan lääkityksiä, mutta halusin löytää syyn kaikille oireilleni enkä lääkitä itseäni enempää. Teimme Karitan kanssa erilaisia kehon ja mielen harjoituksia ja edelleen olen hämilläni miten rauhoittava ja voimaannuttava vaikutus niillä on. Lähdin Karitalta joka kerta luottavaisempana ja rentoutuneempana. Sellaisella hyvällä energialla, jota jokaisen pitäisi tuntea sisällään. Elämäntilanteeni oli sellainen, että terveyteni takia jätin vakituisen työni, joka otti enemmän kuin antoi, vaikka en tiennyt tulevasta. Lopetin suorittamisen ja aloin tehdä asioita, joita sisimmässäni halusin. Sain käyntien myötä voimia muuttaa elämäni suuntaa kohti omaa polkuani ja paranemista. Nähtäväksi jää mihin jalkani vielä minut kuljettaa. Kiitos Karita <3”

 

Kesäkuu 2016:

”Hei Karita, nyt on kulunut melkein tasan puoli vuotta siitä, kun sain avun sinulta. TRE-harjoitusten avulla kohtasin jotain osaa itsestäni vielä uudelta tasolta. Monia tasoja olin käsitellyt tietoisesti jo sitä ennen, mutta noiden liikkeiden ”helppous” ei lakkaa hämmästyttämästä minua yhä edelleen! Minulla on ajatus, että yksin en olisi löytänyt tuota ”ratkaisua”. Lantion alueeni kipuilee edelleen, eri tilanteissa eri lailla, mutta silti ”kaikki” on muuttunut. Reilu kahden vuoden voimakas kipukokemus on ohi ja minä ja kipuni olemme kavereita, me juttelemme toisillemme, me ikäänkuin kunnioitamme toisiamme (jos näin voi sanoa). Kykyni ymmärtää monissa erilaisissa tilanteissa erilaisia kipuja lantiossani on herännyt ja olen siitä niin kiitollinen. Suuri osa kiitollisuuttani lähtee myös sinun suuntaasi, olet ollut valtava viestintuoja tässä kaikessa. Tämä kesä kuluu psyyken ”jumpan” parissa 🙂 Ja pääsen yhä syvemmälle tunteisiini ja oivalluksiini rakkaan lantioni avulla! Sisälläni syvä, hiljainen tunne, intuitio, että tämän elämän ympyrä on alkanut sulkeutua! Sisäinen motivaatio, joka on ollut kauan kadoksissa, heräilee ja saa aikaan solujen uusiutumista!

Kiitos Sinulle, Karita <3

 

META-HEALTH PERUSKURSSI:

Meta-ajatteluun tutustuminen oli upea kokemus. Metan avulla pystyy suhtautumaan sairauksiin aivan uudella tavalla. On mittaamattoman arvokasta saada työkalu, jolla pääsee käsiksi omien vaivojensa taustalla oleviin perimmäisiin tekijöihin. Tuntee myös helpotusta kun ymmärtää, että sairaus onkin jo osa kehon paranemisprosessia. Karitan rauhallinen, käytännönläheinen ja innostava tyyli teki meta-viikonlopusta huippu-kokemuksen. Kurssipäivät sujuivat kuin siivillä 
– Pequ Nieminen; Hidasta Elämää Suomi Oy

META-Health -peruskurssi oli tosi mahtava kokemus. Karita ja koko porukka oli tosi mukavia ihmisiä ja ilmapiiri oli loistava. Uskon, että tällaiset asiat vetävät puoleensa sielukkaita ihania persoonia. Minulle jäi kova nälkä oppia lisääkin asiasta. Se mitä kurssista sain, oli paljon enemmän kuin olin edes osannut odottaa. Kurssi avasi minulle syvällisemmin tietämystä siitä, miten elämämme tapahtumat toimivat triggereinä sille millaisia tunnereaktioita meissä tapahtuu ja miten ne vaikuttavat myös kehoomme, eivät vain mieleemme. Niillä on yhteys siihen miten ja miksi sairastamme ja oireilemme juuri tietyllä tavalla. 
Kurssi oli ns. ”tajuntaa laajentava” Opin myös suhtautumaan oireisiin ja sairauksiini hieman eri vinkkelistä. En heti lähde enää suin päin etsimään vastauksia vain materian tasolla ja pyri ensisijaisesti vain hoitamaan ongelmaa, vaikkakin lähellä sydäntäni on mm. funktionaalinen lääketiede, ravinto- ja yrttihoidot ja homeopatia. Suhtaudun nyt jopa päänsärkyyn eri tavalla. Ennen toki ihmettelin että mistäs tämäkin päänsärky taas johtuu ja miten sen saisi äkkiä pois. Toki hoidan nykyäänkin päänsärkyni, mutta ensimmäisenä nousee mieleen kysymys: Mitä kehoni ja mieleni yrittää nyt minulle kertoa tällä päänsäryllä. Vaivat eivät aiheuta kenties niin helposti ahdistuneisuutta kuin ennen. Osaan ajatella niistä moniulotteisemmin ja tasapainoisemmin. 
Mielenkiintoista oli myös oivallus siitä, että tietyt oirekokonaisuudet voivat uusiutua ihmisessä tai muuttaa vain muotoaan jos niiden takana piileviä tunteita ei ymmärretä. Oireet myös voivat aktivoitua tunteista tai jonkin aistikanavan tuomasta ärsykkeestä. Uskon että näiden asioiden ymmärtämisestä on hyötyä. Ja jos vielä saan lisäoppia niistä jatkokoulutuksissa, niin niistä voisi olla verraton hyöty, jotta osaisin paremmin tulevaisuudessa auttaa asiakkaitani kun valmistun FLT ravintovalmentajaksi. Kurssi oli oivaltamisen ja myönteisen energian aikaa. Suosittelen!
– Nina Saine, FLT ravintovalmentaja-opiskelija

META-Health -peruskurssi on kattava paketti ihmisenä olemista: ajattelun, tunteiden ja toiminnan yhteisvaikutuksen syvempää tutkimista. Eri elinten oireet ja niiden taustalla oleva tunneteema vaatii vielä itseltä lisäymmärrystä, samoin se, millä aivojen alueella mikäkin elin sijaitsee.
Kouluttajana Karita Palomäki huomioi jokaisen osallistujan, luo turvallisen ja luottamuksellisen ympäristön, johon osallistujana on helppo liittyä, vaikka ei META-Health -asioista mitään etukäteen tietäisi. Kurssilla uskalsi myös kysyä ja ihmetellä asioita ääneen. Suosittelen kenelle tahansa oman terveyden syvemmästä ymmärtämisestä kiinnostuneelle!
– Terhi Mäkiniemi; Työhyvinvointikouluttaja, Työterveystoimittaja

* * * * *

EFT-koulutus terapeuteille, valmentajille ja coacheille

Kiitos EFT -opeista. Olen käyttänyt jo paljon asiakkaillani ja nähnyt heti vaikutuksen asiakkaan kehon kuvan muutoksessa. Samoin asiakkaat ovat kertoneet oireidensa helpottavan. 
– Eliisa Ollonen, psykoterapeutti, Ellunkamari.

Lämpimät kiitokset Karita ja Juha erittäin mielenkiintoisesta, asiantuntevasta ja innostavasta koulutuksesta! Olen erittäin tyytyväinen, että osallistuin koulutukseen. Koko viikonloppu oli järjestetty niin hienosti, että saatte minulta pelkästään isoja punaisia ruusuja :)!
Uskon EFT:stä olevan minulle paljon hyötyä jatkossakin. 
– Heidi Ruuska, White Unicorn Oy

Kiitos upeasta koulutuksesta, joka avarsi ja antoi paljon uutta ajateltavaa =) … joitakin juttuja otin heti maanantaina käyttööni potilaitteni kanssa. 
– S.H., psykoterapeutti

* * * * *

TRE-kurssi työyhteisöille:

Kiitos ohjauksesta.  Henkilökunta koki illan erittäin antoisaksi, ja jo tänä aamuna täällä suunniteltiin, milloin ”tärinä”- ryhmä kokoontuisi.  Mukava yllätys oli, että myös miespuoliset työntekijät kokivat illan onnistuneeksi ja kokivat saaneensa vinkkejä itsensä hoitamiseen.             – S.I., varhaiskasvatusala

* * * * *

Psykofyysinen fysioterapia:

Minulla on paljon erilaisia kipuja ja jäykkyyksiä kehossani. On hienoa, että Karita osaa heti neuvoa juuri niihin auttavat täsmäliikkeet ja käy ne kanssani yksityiskohtaisesti läpi niin, että voin jatkaa kuntoutumisharjoittelua itsenäisesti luottavaisella mielellä siitä, että teen oikeita liikkeitä ja oikealla tavalla. Esimerkiksi iskias-tyyppinen kipuni on helpottanut huomattavasti, kun olen tehnyt päivittäin Karitan neuvomia liikkeitä.
Sen lisäksi, että Karita on kokenut ja osaava fysioterapeutti, hän on perehtynyt syvällisesti myös kehon ja mielen vuorovaikutukseen. Näin ihminen tulee Karitan vastaanotolla huomioiduksi kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että Karita pystyy hahmottamaan myös syitä oireille eli kehollisille vaivoille. Näihin syihin paneutuminen onkin usein ollut mielenkiintoisempaa ja pitkällä tähtäimellä antoisampaa työskentelyä kuin varsinaiset fysioterapeuttiset, oireisiin auttavat liikkeet. Molempia kuitenkin tarvitaan, ja siksi onkin erityisen hienoa, että näihin molempiin on mahdollista saada apuja Karitalta. 
Karita on ymmärtäväinen, joustava ja aidosti mukava ihminen, jonka kanssa työskentely on ollut minusta erittäin miellyttävää. Karita todella välittää asiakkaistaan ja näiden hyvinvoinnista!  
– S.O.

15 kerran psykofyysisen fysioterapian prosessi on tehnyt minulle hyvää. En muista, olenko koskaan aiemmin tuntenut näin, kuin ensimmäisen kerran olen tullut kuulluksi, saanut empatiaa. Tasapainoa, tyyneyttä, iloa, tyytyväisyyttä itseeni, uskoa, luottamusta muita ihmisiä kohtaan, ystävällisyyttä, rohkeutta ja myötäelämistä. Olen aina ajatellut enkelin varjelevan minua, olkani takana seuraavan. Tuntuu kuin sinä olisit ollut enkelini!  
– M.T.

* * * * *

NLP Työnohjaus:

Etsin työelämäni ensimmäistä työnohjaajaa vuoden 2012 alussa ja tunnustettakoon tässä, että löysin Karitan googlehaun avulla. Löytöni oli suurenmoinen ja olen jopa miettinyt, että mukana taisi olla hieman kohtaloakin. Olin puuduksissa. 
Työskentelen kuntasektorilla, poliittisessa valtakentässä, jossa ei aina toimita loogisesti ja perustellusti, vaan toimintaa värittävät verkostot, poliittiset arvot, ryhmittymät, edun tavoittelu jne. Pedanttina virkamiehenä se pikkuhiljaa söi motivaatiota, työ alkoi maistua puulta, into alkoi häipyä ja aloin olla kaikkeen jokseenkin kypsynyt. Räikeimmät työelämän tapahtumat tulivat myös ”ihon alle”. 
Tunnustin itselleni, että tarvitsin Karitan tukea ja ohjausta selviytyäkseni toimintaympäristön aiheuttamista sisäisistä paineista, joiden kanssa selvästi kipuilin. Etsin nimenomaan NLP –työnohjaajaa, koska uskoin NLP -menetelmään ja harjoituksiin solmukohtien avaamisessa ja näin tapahtuikin. NLP avaa näköaloja ja tuo uusia ulottuvuuksia. 
Tapasimme kerran kuukaudessa vuoden ajan ja joka kerta poistuessani tapaamisestamme tunsin voimaantumisen konkreettisesti. Olin askeleen verran erilainen, vahvempi ja asiassani tyynempi. Työasiat löysivät suhteensa ja paikkansa. Ajomatkat työnohjauksesta töihin olivat ilon värittämät. 
Loppupuolella vuotta työnohjaus muutti hieman muotoaan, koska kiinnostuin Karitan muista mielenhallintaan liittyvistä menetelmistä. Olin utelias ja pyysin häntä kertomaan niistä yksi kerrallaan. Lempeästi sanottuna astuin mukavuusrajan ulkopuolelle, olin uuden maailman kynnyksellä ja kuulemani oli mielenkiintoista. Karitan henkilökohtainen verkosto ja hänen oma tarinansa työelämän kiemuroissa oli huimaa kuultavaa. Se oli tarttuvaa. Se loi itselleni kuvan, jossa voit tehdä toisin, olla utelias uudelle ja pienin askelin liikkua kohti toisenlaista työelämää, joka sopii sinulle. Työnohjaus toi roppakaupalla rohkeutta kulkea omaa tietä, liikkua kohti mielenkiintoisia, erilaisia työelämän mahdollisuuksia. Ja yllättäen nyt huomaankin, että minä olen jo siellä! 
– Nainen, 48 v. johtaja kunta-alalla

* * * * *

Terveys ja tunteet –luento:

Esityksesi aiheutti erittäin vilkkaan jälkikeskustelun. Kaikki olivat todella hyvin innostuneita ja pitivät asiaa hyvin kiinnostavana! Mikä mielenkiintoisinta, niin miehetkin keskustelivat siitä hyvin vilkkaasti ja pitivät esitystäsi tosi hyvänä.  
–A.H.

* * * * *

Aikuisten unikoulu:

Nyt olen oppinut olemaan paljon tietoisempi itsestäni ja ajatuksistani arjen keskellä. Huomaan herkemmin, milloin alan murehtia esim. seuraavan päivän työasioista, ja osaan rauhoittaa itseäni muutaman syvän hengityksen avulla. Kiitos!  
-S.N.

Jo ensimmäisen kurssipäivän oppien jälkeen aloin saada unen päästä kiinni. Paras keino minulle on ollut progressiivinen rentoutus, teen sen aina nukkumaan mennessäni.  
–P.S.

* * * * *

Kehomieli-ryhmä:

Eilen kun teimme rentoutuksen ja sen jälkeen sai venytellä, kun venytin niin tuntui heti lonkassa oikealla vetävänä kipuna, siinä missä olikin vanha kipeä kohta.
En viitsinyt sanoa mitään – kun käännyin vasemmalle kyljelle, niin mietin pääsenköhän tästä ylös ollenkaan. Menin siitä kotiin, ja vaikka jalassa tuntuikin kipeä kohta, oli jokin selvästi muuttunut.
Kaulan oikealla puolella, jossa oli pitkään ollut jännitystila, ei vetänyt enää ollenkaan, tässä on kyllä tapahtunut jotain todella mullistavaa. Siis keho korjaa itse kun on riittävän rennossa tilassa, jaksan sitä kyllä hämmästellä tässä. Aivan käsittämätöntä!  
-H.P.

Share